Norjan Alpeilla kesä 2007

 

Joukko kiipeilijöitä on valmiina koitokseen.

Korkeuseroa löytyy. Kaukana alla näkyy taloja ja tie.

 

 

Valtaosin norjan vuoristo on hyvin rapautunutta ja irtonaista kiviainesta. Kypärä on kiipeilijälle pakollinen varuste.

 

 

Kesä kuussa lumiraja oli seitsemässä ja puolessa sadassa metrissä. Ylhäällä maisemat varsin talvisia. Jääraudat ja hakku on myös kesällä parasta ottaa mukaan.

 

 

Ylhäällä mykistyy omaan pienuuteensa. On niin äijä olo, että vängälläkin hymyilyttää. 

 

 

Yli kilometrin korkeudestakin löytyy vielä kaunista kukkaloistoa. Jylhissä maisemissa ei vain aina huomaa tarkastella luonnon pieniä yksityiskohtia.

 

 

Onneksi sää suosi kiipeilijää. Oli  aikaa nautiskella käsittämättömän kauniista vuonomaisemista kun helle lempi vielä ilta myöhälläkin.

 

 

Johan on keittiöstä komeat maisemat. Lattiakaltevuus  tosin taitaa olla liki neljäkymmentäviisi astetta.

 

 

Kiipeilijälle ruoka uppoaa. tuhatkolmesataa  nousumeriä edestakaisin kuluttaa lujasti energiaa.

 

 

Huipulta löytyi maisemat jotka nähtyä ei alastulomatka enää paljoa jalkaa painanut. 

 

Alastulomatkalla aurinko värjäsi vuonot noustessaan satumaisen kauniiksi.

 

Reissun jälkeen päästiin telttasavusaunaan. Saunapressu ei paljoa rinkassa paina. Mitään elävää ei saunan rakennukseen luonnosta otettu. Ja siinä paloi  jäämeren ajo puut ja tienvarren irtorisut. Saunan koordinaatit ovat N69°31.402  E019°43.680. Mikäli satutte samoille kulmille niin ottakaahan löylyt. Riittää, että mukana on vain löyly kauha, astia, kevytpeite ja auton perässä puuta kolmen tunnin lämmitykseen. Mikäli käytte saunomassa muistakaahan heittä kunnon häkälöylyt ennen saunaan menoa, ettei silmiä kirvele.

 

 

(PALUU)